sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Maanantai 1.11. Kotiinlähtö

Kotimatka alkoi ensimmäisillä lähes puolenyön maissa. Martine ja Peter, Helena ja Pekka, Pinna ja Osmo sekä Karita hurauttivat takseilla Malagan kentälle. Siellä todettiin koneen olevan noin tunnin myöhässä ja lähtevän klo 02.30. Hyvin aika kuitenkin meni lentoa odotellessa.

Yölento oli rauhallisena me nukuimmekin pitkän tovin. Helsinki-Vantaan kentällä sitten erosimme ja me jäimme odottelemaan jatkolentoamme Rovaniemelle. 

Lento oli ajallaan ja omalla autolla pääsimme sujuvasti kotiin Sodankylään.

Kiitokset kaikille mukana olleille. Oli tosi mukava reissu!

Sunnuntai 1.11. Vapaapäivä Malagassa

Illan rintojen jälkeen nukuttiin hyvin ja pitkään. Aamiaiselle hotellin alakertaan ehdittiin kuitenkin. Päätettiin jatkaa huoneen varausta vielä yhdeksi yöksi, jotta voidaan olla tavaroinemme ennen lennolle lähtöä. Kone Helsinkiin lähtee yöllä 2.11. klo 01.35, joten pieni lepo ennen lentoa on tarpeen.

Hotellin sijainti on niin hyvä, että läksimme vanhan kaupungin kujille.




Hienoja näkymiä. Picassoa museo oli lähellä, mutta tällä kertaa emme siellä,käyneet.

Ateria nautittiin italiaisessa ravintolassa ja hyvää oli!


Alkupalat kahdelle.

Sitten taas hotelliin suihkuun ja lepäämään. Illemmalle on sovittu yhteinen lähtö kentälle.

Lauantai 31.10. Rabat - Tanger - Algeciras - Malaga

IAivan hotellin lähellä oli Mohammed V:n hautamausoleumi, johon tutustuimme heti lähdettyämme liikkeelle.





Hautapaikka oli hyvin vartioitu.





Pylväitten merkitys jäi avoimeksi.




Dan keksi yhden käyttötavan!






Mausoleumi oli komealla paikalla mäen päällä.





Sisältä kuvattuna.






Viimeisellä taukopaikalla ennen Tangeria oli maastossa neljä haikaranpesää.

Auto käytiin vielä tankkaamassa ja sitten luovuttamassa Tangerin lentokentällä. Osmo ja Pinna jatkoivat taksilla Tanger Medin satamaan. Pyöräporukkaa ajeli sitten omia aikojaan myös satamaan.

Laiva oli toista tuntia myöhässä, joten päätimme jatkaa matkaa Malagaan jälleen taksilla. Bussilla olisimme olleet perillä hotellissa ehkäpä vasta yhden aikaan yöllä.

Pyöräporukka ajeli myös Malagaan ja pyöriä luovuttamaan. Sieltä sitten taksilla aivan Malagan keskustahotelliin. Maittava lopettajaisillallinen kulman takana ravintolassa. Espanjalaisia pääosin merenelävistä koostuvia herkkuja syötiin hyvällä halulla.

Kaupungin sydämessä oli myös värikästä Halloween väkeä. Osa porukasta läksi illallisen jälkeen vielä pienelle kävelylle vanhaan kaupunkiin vilinää ihmettelemään.

Perjantai 30.10. Marrakech - Rabat

Läksimme kahdesta hotellista ja tapasimme kaupungin ulkopuolella huoltoasemalla. 


Pinna ajovuorossa.

Kauniissa säässä ajeltiin pienempiä teitä kohti Marokon pääkaupunkia.






Taukoja pidettiin sopivin välein.


Paikallinen leipäkuski.


Matin Ducati kiinnosti pikkupoikia!

Illan pimetessä saavuimme taas hotellimme melko keskeiselle paikalle. Illallinen syötiin hotellin seisovasta pöydästä. Baarkin oli auki.